Karonkka 2019

karonkka2019 (2)

Oikoksen hallituksen vuosi 2019 on pyörähtänyt vauhdikkaasti käyntiin! Torstaina 17.1. pidettiin varapuheenjohtaja Siirin johdolla Kaisa-kirjastossa vuoden ensimmäinen kokous, jossa mietittiin alustavasti alkavan vuoden kuvioita. Ravitsemustieteen ja kuluttajaekonomian kandiohjelmien loppumisen jälkeen on luonnollista, että Oikoksen toiminta muovautuu hieman erinäköiseksi. Hallituksella onkin täysi työ pohtia, miten järjestö pistetään uusille urille. Kaikki tapahtumatoiveet ja muut ideat otetaan ilolla vastaan! Tärkeintä on, että Oikos palvelisi jatkossa niin vanhojen kuin uusien jäsenten tarpeita mahdollisimman hyvin. Toivotamme kaikki HNFB-opiskelijat ja ravitsemustieteestä kiinnostuneet kandiopiskelijat tervetulleiksi mukaan Oikokseen.

Kokouksen jälkeen suuntasimme Töölöön Ruusulankadun keilahalliin viettämään karonkkaa. Paikalle päässeet vanhan ja uuden hallituksen jäsenet ottivat siellä toisistaan mittaa hohtokeilauksen merkeissä. Turhan ryppyotsaista meno ei kuitenkaan ollut, päinvastoin! Tunnelma oli katossa, ja fiilis tunnelmavalaistulla keilaradalla musan soidessa oli kuin perjantai-illan tanssilattialla. Hallituslaiset ovatkin keskenään entuudestaan vanhoja tuttuja, sillä tällä kaudella jatkaa moni viime vuoden jäsen, tosin osittain eri pesteissä. Myös pari uutta aktiivia on saatu mukaan, mutta hekin ovat vanhalle hallitukselle tuttuja muista kuvioista. Pienessä ainejärjestössä on vaikea olla tuntematta lähes kaikkia! Vuoden 2019 hallitusesittelyt päivitetään nettisivuille lähiaikoina.

Keilauksen jälkeen osa jäi vielä syömään keilahallin ravintolaan, ja osa suunnisti vastasataneiden lumikinosten keskellä kotiin. Onnistuneen karonkan jälkeen on itse kunkin hyvä jatkaa kohti uutta järjestövuotta!

Oikos toivottaa jäsenilleen erinomaista lukukauden aloitusta!

– Ida / sihteeri ja tiedottaja 2019

Jätä kommentti