Laskiaispullatalkoot

025BA62A-8901-4BC6-A957-F6A2C49B3C5A

Oikoksen perinteiset laskiaispullatalkoot ovat nyt onnellisesti ohi ja hienostihan ne sujuivat tänäkin vuonna. Talkoot olivat tällä kertaa yksipäiväset ja myynti hoidettiin samana päivänä, eli 12.2. Päiväksi päätettiin maanantai, jotta laskiaistiistaina halukkaat pääsivät keskustakampukselle laskiaisriehaan ja potentiaalisia ostajia oli Viikissä enemmän paikalla. Laskiaista edeltävällä viikolla leivontaraaka-aineet haettiin sponsoreilta ja tehtävässä onnistuttiin siitäkin huolimatta, että sääolosuhteet olivat toisinaan haastavat ja talvi yllätti autoilijat…

Maanantaina reippaimmat leipojat aloittivat hommat puoli seitsemältä aamulla taikinoiden teolla ja kohotuksella. Taikinalle tehtiin tuplakohotus, jotta pullista saatiin herkullisen pehmeitä. Kahdeksalta pullat leikattiin ja pyöriteltiin, ja puoli yhdeltätoista kaikki oltiinkin jo saatu paistettua. Tehokkaasti toimivat Oikoksen leipurit saivat keittiöhommat etuajassa valmiiksi!

Ennakkotilauksia laskiaispulliin tehtiin mukava määrä ja melkein kaikki menivät myös myyntipisteellä kaupaksi. Kaikki meni siis nappiin, ja tapahtuman eteen ahkeroinut tapahtumavastaava Tuuli voi oikeutetusti huokaista helpotuksesta ja taputtaa itseään selälle!

pullatalkoo logot-1

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s